Ähtärin Sipilän Sukuseura

Ähtärissä järjestetään perinteiset Riikun markkinat 5.7.2025. Paikalla olevat Ähtärin Sipilän sukuseuralaiset voivat tavata markkinoilla porukalla klo 13:00, kokoontumispaikka esiintymislava Kultaisen korin edustalla.

Riikun markkinat 5.7.2025

Kirjoittanut auki ja sukuseuralle jakanut: Pirkko Johde

Pieniä muistoja Tuuresta.

Annan ajatukseni lentää varhaislapsuuteeni.
Tuure oli isäni Vihtorin serkku ja hänen isäänsä minun isäni sanoi setä-Erkiksi. Tuurella oli hyvin valoisa elämänkatsomus. Hän sai hyvälle tuulelle kanssaihmisensä. Ei hän ottanut raskaasti elämän murheita, joita hänelläkin oli niin kuin meillä kaikilla. Hän avautui helposti häntä kuuntelevalle kertomaan elämän viisauksia.

Kun Tuure oli kotonani remonttitöissä keväisin, hänellä oli paljon tarinoita, joita äitini mielellään kuunteli. Meille lapsillekin hän jutteli kokemuksiaan sadun muodossa, siksi pidimme hänestä. Oli tietysti sellaisiakin kanssaihmisiä, jotka eivät välittäneet Tuuren kerronnasta.

Minä muistan ensimmäisen pyhäkoulun kuusijuhlan, jossa Tuure oli joulupukkina. Silloin minulle selvisi, että se ei ollutkaan oikea joulupukki. Kauan asiaa mietittyäni sanoin äidille, että se joulupukki olikin Tuure. Minulla on vieläkin muistissani hänen tupsulakkinsa iloisine raitoineen. Kyllä hän oli mukava pukki, mutta hänen tuttu olemuksensa paljastui minulle ja niin romahti usko oikeaan joulupukkiin.

Tuure matkusti paljon nuoruudessaan. Hän kävi Pietarissakin ja viipyikin siellä varmaan jonkun aikaa. Muistelen, että hän olisi ollut ”suutarin Jussin” kanssa siellä Pietarin matkalla. Kun he olivat palanneet kotikylään, kokoontui kylän nuoret meidän avaraan tupaan kuuntelemaan ja näkemään, mitä Tuurella oli kerrottavana ja esitettävänä matkaltaan. Ja hän oli oppinut menemään kyykyryssää ja hän esitti sitä hyvin taidolla ja joustavasti niinkuin joskus nykyisin näkee televisiosta. Kyllä hänellä oli kyky ottaa opikseen maailmalta kuulemansa ja näkemänsä.

Äitini kävi usein Tuuren kodissa. Minäkin olin kerran äidin mukana Tuuren tuvalla, joka oli pieni, mutta hohti puhtautta ja järjestystä. Ja kaunis Tuuren Viivi tarjosi pullakahvit, joka oli herkkua, ei sitä joka päivä saanut. Tuuren elämänkaareen mahtuu paljon muutakin.

Minulla on tällaisia lämpimiä muistoja hänestä.

Liedossa 26.08.1985
Vieno Punkari

Kirjoittanut auki ja sukuseuralle jakanut: Pirkko Johde

Sirkka Rytkölä os. Sipilä (24.01.1986) muistellut:
Isoisäni Aleksanteri Heikinpoika (s. 1840 k. 19.04.1927) kertomaa nälkävuosilta, joskus 1820
vuosikymmenellä tapahtunutta.

Muistiini on jäänyt seuraava, papan kertoma:

Sipilässä kävi suuret joukot kerjäläisiä pohjanmaalta ja jotain annettavaa heille oli tarjottava, nauriita, jauhoja ja muuta. Erään kerran taas oli yksi poika sisarensa kanssa tulossa Heinäkylälltä tulevaa tietä ja sisaruspari oli väsyneenä Ukonvuoren puolessa välissä. Veli hoputti sisartaan kovasti lähtemään taloja kohti. He molemmat olivat puhevikaisia. Sisar oli ihan loppuun uupunut ravinnon puutteessa, eikä suostunut jatkamaan matkaansa. Veli sanoi, jos et lähe apan (tapan) sinut. Sisar vastasi, älä apa, älä apa, mutta minä apoin hänet. Sisar jäi sitten siihen ja sille paikalle pystytettiin pieni puuristi. Nyt ei sitä ole
ollut siinä enää sataan vuoteen, mutta ehkä ne sieltä löytyisi, tämä paikka on Sipilästä mennen Ukonvuoren vasemmalla puolella.

Kyllä minäkin muistan, että siitä aina puhuttiin, kun olin pieni ja sanottiin, että sieltä kuuluu lapsen itkua. Me lapset pelkäsimme pimeällä siinä Ukonvuoren tiellä kulkiessa ja kuuntelimme, kuuluuko itkua. Äitini ja isänikin ovat tätä kertoneet, mutta jotenenkin se on jäänyt mieleeni epätodellisena asiana. Mutta kyllä se on varmaan tosi, kun siihen aikaa oli niin suuri nälänhätä.

Kirjoittanut auki ja sukuseuralle jakanut: Pirkko Johde

Sipilän Anna tuotiin emännäksi Kangasniemen taloon Virroille. Tämä on tapahtunut luultavasti puhemiehen välityksellä. Kangasniemi oli pinta-alaltaan suuri tila syrjäisellä paikalla huonon tien takana. Tilan oli sanut haltuunsa vanhin poika ja hänelle Anna tuli emännäksi. Annalla oli ensin vaikeuksia sopeutua talon elämään.

Manta (Amanda) tuli sisartaan Annaa tervehtimään ja onnittelemaan. Puuhakkaana tyttönä jäi auttamaan sisartaan. Suuressa talossa oli paljon työtä ja siihen Manta oli jo kodissaan Sipilässä tottunut. Kutonut kankaita ja tekipä jo seisenvuotiaana itselleen mekkokankaankin. Tosin se tuli niin kovaa, että mekko melkein itsekseen pysyi pystyssä. Kankaan kutomista oli Kangasniemessäkin.

Apua tultiin hakemaan naapureihinkin. Paikkakunnalla oli emännättömiä taloja, joihin Mantaa kovasti kosittiin. Sisko Anna touhusi Mantaa emännäksi vakavaraiseen taloon, vaan toisin kävi.

Kangasniemessä oli Matti, isännän veli ja häneen oli Manta jo ihastunut. Tämä ei ollut Annan mieleen. Seurustelu täytyi ensin salata. Joskus Matti piilotettiin patjan alle, ettei emäntä nähnyt. Manta ja Matti pitivät toisistaan ja kaikesta huolimatta menivät naimisiin. Saivat torpanpaikan Kangasnimestä. Veli vaati samat korvaukset kuin vieraaltakin, työtä piti käydä tekemässä talossa.

Matti rakensi kauniin asuinrakennuksen, pirtti ja kaksi kamaria. Pirtissä oli takka ja leivinuuni. Valoa tuli suurista ikkunoista, Seinät kalkittiin sisältä punertaviksi. Rakennus on vieläkin käytössä, osittain muutettuna ja korjattuna. Tosin ei suvulla.

Navettaan saatiin Kangasniemestä lehmä ja lammas. Tallissa oli hevonen. Pellonraivaus alkoi ja perhe kasvoi. Vanhin poika Jukka kuoli kuusivuotiaana leikissä saamiinsa vammoihin.

Tervanpolttoa tehtiin paljon, luultavasti yhteisestikin Kangasniemen kanssa. Tervaa kuljetettiin myyntiin Kristiinaan. Keitettiin myöskin ”potaskaa”. Se oli pesuaine, jota käytettiin pyykinpesuun. Tätä vietiin myöskin myyntiin. Matka oli pitkä ja vaivalloinen. Evästä piti olla mukana. Eväsvakka on vieläkin tallella.

Kangasniemeen oli joskus saatu karhunpentu. Se viihtyi aikansa hyvin lemmikkieläimenä. Pentu pääsi joskus kauppamatkalle kaupunkiin. Matkalla sille tuli hätä ja teki kasan potaska-astian kannen päälle. Tästä toruttiin ja pentu otti niin pahakseen, että kiipesi puuhun, eikä meinannut tulla alas vaikka kuinka houkuteltiin.

Matin ja Mantan talon nimeksi tuli Kangasaho, mikä myöskin tuli sukunimeksi.

Tämän on muistellut Helmi 84 vuotta
Sukuterveisin Helmi Vuolteenniemi, os Kangasaho
Helmi Vuolteenniemi s. 18.01.1895 Heikki Erkinpojan ja Judith Juhontyttären Amandan yhdeksäs lapsi.

Saara Jouhki 80v, sekä Eeva Hautala os. Sipilä 70v, lehtileikkeet

Ähtärin Sipilän Sukuseuran 50-vuotista sukujuhlaa juhlittiin Ähtärin Seurakuntakeskuksessa lauantaina 3.8.2024

---

HOX! Sukuseuran jäsen, voit maksaa sukuseuran seuraavan viiden vuoden jäsenmaksun (15€ / yksittäinen jäsen TAI 25€ / perhejäsenyys) alla olevin tiedoin:

Saaja: Ähtärin Sipilän Sukuseura ry
Tilino: FI45 5091 0320 1787 66
BIC: OKOYFIHH
Selite: jäsenmaksu ja nimet
TAI Viite 20242, jolloin summa kirjataan maksajan jäsenmaksuksi.

---

Juhlassa kuultiin mm. Risto Isomäen juhlapuhe ”Ähtäriläiset juureni ja mitä olen niiden kautta oppinut”, sekä Antti Järvenpään juhlaesitelmä aiheesta ”Ähtärin Sipilänkylän historiaa”. Lisäksi juhlatilan seinälle heijastettuna nähtiin Aarno Isomäen valokuvia Ähtärin historiasta. Sukujuhlan juonsi Hanna Johde, joka myös kokosi ja esitti juhlaväen avustuksella runon.

---

Hanna Johteen (sukujuhlan avustuksella) tekemä ja esittämä runo:

Kuvia juhlasta:

---

Antti Järvenpään juhlaesitelmä:

Ilmoittaudu juhlaan osoitteessa: https://forms.gle/uRHYGtPgT6wucrYD9

Ähtärin Sipilän sukuseuran sukujuhla ja -kokous
11:00 (alkaen) – Ilmoittautuminen
12:00 – Lounas (omakustanteinen)
13:00 – Sukujuhla
15:00 – Kahvitus (omakustanteinen)
15:30 – Vapaa sana
16:00 (noin) – Sukukokous
17:00 (mennessä) – Päätös

Lounas sisältää: kinkkukiusaus, salaatit, leivät, juomat
Saatavilla myös kasvisvaihtoehto (mainitse ilmoittautuessasi)

Juhlassa on mahdollisuus esiintyä tai myydä/esitellä omia kädentöitä. Ilmoittaudu tällä lomakkella sukujuhlaan ja -kokoukseen, sekä edeltävään lounaaseen ja kahvitukseen.

Ilmoita jokainen osallistuja erikseen.

Viimeinen ilmoittautumispäivä 25.7.2024

Ilmoittautuminen on sitova

Maksathan lounaan ja/tai kahvituksen ilmoittautumisen yhteydessä sukuseuran tilille:
Ähtärin Sipilän Sukuseura
FI45 5091 0320 1787 66
Viesti: Osallistujan nimi

Lisätietoja: Kari Sipilä, kari.t.sipila@kolumbus.fi

Teksti: Antti Järvenpää

Sipilän, Isomäen, Heinämäen ja Kankimäen kylät, ovat osa Suomenselkää, joka korkeana ylänkönä jäi merenpinnan yläpuolelle jääkauden jälkeen. Kun jää etääntyi perässä tuli kasvillisuus, eläimet ja muinaiset metsästäjät. Heitä on liikkunut näillä seudulla, aivan kuten muuallakin Suomenselän saloilla.

Jääkauden jälkeiset historialliset jaksot voidaan jakaa historialliseen aikaan, jolta löytyy kirjoitettuja lähteitä ja esihistorialliseen aikaan, jolta löytyy lähinnä arkeologisia ja geologisia lähteitä. Nämä jaksot eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan arkeologisia löydöksiä voidaan tehdä varsin lähelle nykyaikaakin. 

Esihistoria jaetaan meillä tavallisesti:

• Mesoliittiseen kivikauteen 9000 – 5200 ekr.
• Neoliittiseen kivikauteen 5200 – 1700 ekr.
• Pronssikauteen 1700 – 500 ekr.
• Rautakauteen 500 ekr. – 1200 jkr.

Historiallinen aika katsotaan alkavan keskiajasta, vaikka sen alun dokumentteja on niukasti

• Keskiaika 1100…1200 jkr. – 1520 jkr.

Noin 9600 ekr. jääkauden jälkeen muodostui Baltian jääjärven jälkeen Yoldian meri, kun vedet purkautuivat Keski-Ruotsin lasku-uoman kautta valtamereen. Kun jää suli ja maa nousi, tämä laskuyhteys katkesi ja syntyi makeavetinen Ancylysjärvi n. 8800 – 7200 ekr. Lopulta n. 7200 ekr. puhkesi Tanskan salmet, jolloin syntyi uusi meriyhteys ja alkoi Litorinameren kausi, joka jatkuu nykypäivään. 

Jään alta paljastunut maa peittyi nopeasti ilmaston lämpenemisen vuoksi pintakasvillisuuteen, edelleen varvuilla ja sitten lehtipuilla, minkä jälkeen Suomen alueelle levisi mänty kaakosta aina jäämerelle asti ja nousi noin 1000 metrin korkeudelle tunturien ja vuorten rinteille. Lähes kaikki Lapin alueet, joissa kasvaa nykyään tunturikoivua, olivat kivikauden keskivaiheilla mäntymetsien peitossa ja nykyistä huomattavasti korkeammat lämpötilat jatkuivat neoliittisen kivikauden keskivaiheille asti, jolloin lämpötilat alkoivat vähitellen laskea saavuttaen viileimmän vaiheensa noin 2000 – 500 ekr.

Lämpimän kauden aikana n. 6000 – 2500 ekr., jolloin lämpötilat olivat 2 – 3 °C nykyistä korkeampia, Suomeen saapuivat jalot lehtipuut, joita kasvoi aina Oulun korkeudelle saakka. Metsätyyppimme olivat tuolloin samankaltaisia kuin nykyisessä Keski-Euroopassa. Kun ilmasto viileni, jalot lehtipuut ja vesipähkinä vetäytyivät etelään samoin kuin mäntyraja pohjoisessa. Kuusi tuli Suomeen kivikauden loppuvaiheessa, kun ilmasto viileni. Hirvi ja peura tulivat ihmisen kanssa samoihin aikoihin heti 9000 ekr. jälkeen. Metsästäjät elivät saaliseläimillä, kaloilla ja luonnosta keräilyillä kasveilla. Tärkeimpiä saaliseläimiä olivat hirvet, majavat, hylkeet ja metsäkanalinnut.

Jääkauden jälkeen maanpinta kohosi nopeimmin Pohjanmaalla, ja ilmiö näkyy yhä nopeana muutoksena Pohjanmaan rannikolla. Suomenselän salot Pohjanmaan reunalla olivat alueita, jotka eivät koskaan olleet meren alla, vaan muodostivat muinaisrannan saariston. Tällainen muinaisranta kulki Sipilän, Heinämäen ja Isonmäen kylien alapuolella. Näiden kylien mäet olivat jääkauden jälkeen vanhimmat alueet, joihin kasvillisuutta alkoi muodostua. Sitten jo Litoriameren aikoina, joka alkoi 7200 ekr., merenlahdet olivat kaukana Kaustisen Evijärven tasolla eli noin 60 metrin korkeuskäyrällä nykytasolla. Asian havainnollistamiseksi Ähtärinjärvi on nykyisin 153 metriä ja Peränne 132 metriä merenpinnan yläpuolella. Sipilän kylä oli aivan alussa saari, joka kuroutui Kilposen kohdilta vähä vähältä kiinni Suomenselkään. Hauska yksityiskohta on, että Kilponen oli alkujaan Salmen torppa. Kappeinen ja Savilampi olivat merta. Pihlaisten puolella Kankimäki ja Lapinmäki olivat samaa suurta Suomenselän saarta, ja nykyiset talojen paikat olivat hyvin lähellä muinaisen meren rantaa.

Muinaisten metsästäjien elämä kulki saaliseläinten perässä ja tämän vuoksi arkeologisia löydöksiä heistä on etupäässä vesistöjen rannoilla ja jokilaaksoissa aina kulloisenkin rantaviivan mukaan. Yleisesti ottaen vesi yhdisti ja maa erotti. Kivikautinen ihminen jätti jälkeensä merkkejä. Tällaisia ovat asumiskuopat, saaliseläinten luut, koukut, keihään kärjet, vasarat ja neoliittisesta kaudesta alkaen keramiikkaa ja koruja. Mesoliittiselta kaudelta asumispainanteet ovat pyöreitä kuten tervahautojen pohjat ja myöhemmin neoliittisella kaudella alkoi tulla myös neliskulmaisia asumispainanteita. Nykypäivän arkeologit etsivät näitä asumisen merkkejä laserkeilauksen avulla, jota tavallinen kuluttajakin voi harrastaa vaikkapa kansalaisen karttapaikka sivustolla. Ähtärin seudulla ja Sipilänkylän alueella on suuri määrä pyöreitä painanteita, joista iso osa on tervahautojen pohjia, mutta osa painanteista voisi liittyä myös muuhun historiaan.

Kivikauden lämpöisellä kaudella Suomen alueella asui parhaimmillaan oletettavasti noin 50.000 asukasta ja esihistoriassa keskimäärin ehkäpä n. 10.000 ihmistä, joka karkeasti laskettuna olisi 5000 – 50000 ha perhekuntaa kohti. Suomi oli siis harvaan asuttu, mutta kaikkea muuta kuin autio. Luonnon olosuhteet sanelivat sen, millaisen ihmismäärän luonto pystyi elättämään. Lämmin jakso elätti suuremman ja kylmemmät jaksot pienemmän väestön. Ähtärin muinaislöydökset todistavat, että alueella asui ja metsästi kivikautisia ihmisiä. Runsaimmat kivikautiset löydöt sijoittuvat Peränteen hiekkarannoille. Niitä tavataan runsaasti Rautionlammelta alkaen aina Itä-Peränteelle Autioon asti. Nämä löydöt ovat neoliittiselta kivikaudelta, jolloin Peränne oli jo sisäjärvi. 

Pronssi- ja rautakauden löydöt ovat vaatimattomammat. Yleisesti ajatellaan, että rannikolla tehdyt metalliesineiden löydöt liittyvät pitkälti esineelliseen hautaamiseen, jossa oletetaan merkkihenkilöiden viimeiselle matkalle laitetun mukaan henkilön arvoesineitä. Suomenselällä asutus oli tuohon aikaan harvaa ja joko vainajia ei haudattu täällä esineellisiin hautoihin tai niitä ei ole vain löytynyt. Jossakin vaiheessa tätä pidettiin merkkinä asumistyhjiöstä. Nykyisin kuitenkin ajatellaan, että metalli arvokkaana materiaalina pyrittiin kierrättämään. Asumisen jäljet näkyvät siten muulla tavoin. 1980-luvulta asti on tehty pienien järvien ja lampien sedimenttitutkimuksia, joissa on selvitetty ensisijaisesti siitepölyjen esiintymistä sekä jälkiä palaneesta hiilestä. Tutkimuskohteet ovat tietoisesti pieniä vesialtaita, koska niissä sedimentoitumisen olosuhteet ovat olleet vakaita, ilman että aallokot, virtaukset tai rantojen eroosio olisi suuresti vaikuttanut sedimentin muodostumiseen.

Sedimenteissä säilyy niin hiili- kuin siitepölyhiukkaset muuttumattomina vuosituhansia, muodostaen kalenterin, jota voidaan ajoittaa ottamalla sedimentistä kairatusta näytteestä radiohiiliajoituksia sopivista kohdista. Ajoituskohtien välistä ikä voidaan lukea millimetri millimetriltä. 10.000 vuoden sedimentistä saatetaan tutkia satakunta kohtaa, jolloin sedimentti näytteistetään noin 100 vuoden välein. Tällöin satunnaiset tapahtumat voivat jäädä näytteiden väliin tai ne voivat esiintyä satunnaisesti, mutta pysyvistä luonnon tapahtumista jää jälkiä useisiin perättäisiin näytteisiin.

Edellisen perusteella tiedetään, että Suomenselän alueella viljan viljely on alkanut viikinkiajalla ja se on jatkunut sieltä alkaen nykypäivään. Tätä ennen Keski-Suomesta on löytynyt yksittäisistä näytteistä viljojen siitepölyä jo kivikaudelta, mutta jatkuvaa viljelyä ei ole havaittu. Asumisen heikot jäljet eivät tule pelkästään viljojen siitepölystä, vaan myös ihmisen ympäristössä kasvaneiden muiden kasvien siitepölyistä ja poltetun hiilen määrän lisääntymisestä. Ihminen on käyttänyt tulta asumisessa ja lisäksi sitä on syntynyt kaskeamisesta. Satunnainen yksittäin kaski ei asiaa selitä, vaan hiilen määrä sedimentissä nousee pysyvästi korkeammalle tasolle vain ihmisten asumisen seurauksena. 

Edelliset hiilihavainnot tarkoittavat sitä, että Suur-Ruoveden erämaat eivät ole olleet autioita erämaita, joissa Satakunnan ja Pirkkalan erämiehet kävivät erävaelluksella kalastaen ja metsästäen, vaan Suur-Ruoveden alueella Ähtäri mukaan lukien oli asutusta, joka viljeli viljaa metsästyksen ja kalastuksen ohessa. Näyttäisikin, että 1500-luvun puolivälin Kustaa Vaasan veroreformi, jossa julistettiin erämaat vapaasti vallattavaksi, tarkoittikin, että Satakunnan ja Hämeen erämiehiltä vietiin erämaiden verotusoikeus ja sijalle astuivat kuninkaan verovoudit samalla tavoin kuin tapahtui dokumentoidusti Lapissa. Kanta-asukkaiden osalta se tarkoitti verokantajan vaihtumista erämiehestä kuninkaan voutiin. Ilmiö varmaankin aiheutti myös asutusliikkeitä. 

Ei ole siis sattuma, että Eino Nyyssölän Tietäjä Tanelin tarussa puhutaan verokalan otosta lappalaisilta tai että Bo Joninpojan 5.1.1390 Saarioisten käräjillä luovutti Kantalan tilan pohjoisessa olevien oravimetsien, kalavesien ja lappalaisten kanssa Turun tuomiokirkolle. Tässä jälkimmäisessä oli kyse valtavasta rälssiomaisuudesta Karstulassa ja Saarijärvellä. Ei myöskään ole sattumaa, että lähes koko Ähtäri oli rälssimiesten erämaita, joissa he eivät suinkaan itse käyneet kalassa ja erällä, vaan verottivat alueen pysyviä asukkaita omien voutiensa avulla. Olivatko nämä pysyvät asukkaat samoja lappalaisiksi kutsuttuja kuin Tietäjä Tanelin tarussa tai Bo Jonin pojan testamentissa mainitut, on arvelujen varassa.  

Arkeologisen tiedon varassa tiedetään Suomenselän alueella asutun kivikaudesta alkaen. Keitä nämä ihmiset ovat olleet, jää arvauksen varaan, samoin kuin se, mistä he ovat tulleet Ähtäriin ja mitä kieltä tai kieliä he puhuivat. Pronssi- ja rautakaudelta jääneet asumisjäljet ovat niukkoja, mutta esim. Jämsän Jaatilanjärven ja Keuruun Könttärinlahden sedimenttitutkimuksista tiedetään, että erämaissa pysyvä viljan viljely alkoi karkeasti 400…800-lukujen välillä.

Näin ollen tiedetään arkeologisin perustein, että erämaissa asui väestöä, joka nykytiedon valossa sekä viljeli, metsästi että kalasti. Nämä asumisen merkit, jotka sedimenttitutkimuksista näkyvät, jatkuvat samanlaisina historiallisella ajalla. Sedimenttitutkimuksista nähdään myös, että ensimmäiset satunnaiset viljan viljelyn merkit näkyvät jo kivikauden lopulla ohran siitepölyinä, mutta tämä viljelykulttuuri ei ole jatkunut nykypäivään.

Ähtäri, Pihlajavesi ja Keuruu kuuluvat murrealueena Keuruu-Evijärvi savolaismurteiden kiilaan. Väestö, joka on jättänyt sedimenttijäljet viljan viljelystä, on luultavasti puhunut kyseistä murretta, sillä muuten murrealue ei olisi voinut säilyä yhtenäisenä alueena nykypäivään. Yhteisen murrealueen väestöllä on täytynyt olla ajallisesti pitkä yhteinen historia ja murteen säilymisen näkökulmasta tämän väestön on pitänyt muodostaa määrällisesti vallitseva osa siitä väestöstä, joka on sittemmin muodostanut historiallisen ajan tunnetun väestön. Näin ollen voidaan olettaa, että ähtäriläiset sukujuuremme tulevat ainakin osittain tältä viljaa viljelleeltä kantaväestöltä, jolta myös on periytynyt alueen murre nykypäivään asti.

Nykyihminen monasti miettii, miksi esi-isämme alkoi viljellä korkeilla mäillä. Vastaukseksi annetaan usein se, että mäet eivät ole niin hallan arkoja paikkoja, mutta arkeologien selitys on, että nämä muinaisuudessa kuivalle maalle jääneet alueet ovat kauimmin humusta keränneitä alueita ja sen vuoksi viljavia paikkoja. Ehkä totuus on molemmissa asioissa.

Mielenkiintoinen kysymys on, keitä näillä saloilla asuneet ihmiset ovat kautta aikojen olleet, mitä kieltä he ovat puhuneet ja miten me nykyihmiset periydymme heistä. Yleisesti ottaen tiedämme, että Suomi on saanut asutusta niin idästä kuin lännestäkin ja kaikki asutus on tullut tänne viimeisen jääkauden jälkeen. Koska historiallisia lähteitä on vain viimeisten 900 vuoden ajalta, niin tiedot muulta ajalta perustuvat arkeologiaan, kielitieteiseen ja vaikkapa geenitutkimukseen. Viimeisimpiin teoksiin aiheesta kuuluu Tarton yliopiston professori Walter Langin kirja Home Fennicus, jossa hän kokoaa yhteen arkeologian ja kielitieteen viimeisimpiä tuloksia. Hänen mukaansa Suomen alueelle tuli useampi aalto suomalais-ugrilaisia kansoja. Ensin tuli ennen ajanlaskun alkua saamea puhuva väestö ja ajanlaskun jälkeisellä ensimmäisellä vuosituhannella suomea puhuva väestö Pohjois- Virosta. 

Yleisesti tiedetään, että paikkanimistössä on nimiä, jotka eivät ole sukua millekään nykyisin puhutulle kielelle. Sitten on läpi Suomen saamenkielisiä paikannimiä, ja alueittain vironkielisiä ja ruotsinkielisiä nimiä ja kaikkialla nykysuomen mukaisia nimiä. Edellisen perusteella tiedetään, että Suomen alueella on tapahtunut kielen vaihto ainakin 3 kertaa. Kieli ja perimä eivät kuitenkaan välttämättä liity toisiinsa, sillä uusi kieli on voinut tulla uusien muuttajien mukana tai olemassa oleva kansa on vaihtanut kielensä. Arkeologian perusteella Suomessa on asunut erilaista keramiikkaa käyttäneitä väestön osia, joskaan se jako ei ole niin selkeäpiirteinen kuin usein annetaan ymmärtää. Lisäksi arkeologian avulla nähdään, miten ja millaisia maahan tuotuja artikkeleja on levinnyt maahan. Erityisesti tällöin nousee esille pronssi- ja rautakaudella levinneet metalliset työkalut, korut ja rahat, joita on tullut monelta suunnalta ja hyvin laajalta alueelta.

Viimeiseksi esiin on noussut geenitekniikka, jolla voidaan tutkia nykyisiä ihmisiä ja toisaalta haudoista löydettyjen vainajien luita, joista jälkimmäiset voidaan ajoittaa radiohiiliajoituksella. Suomessa ja Suomen lähialueilla on toistaiseksi tehty joitakin muinais-DNA tutkimuksia. Nämä ovat harvinaisia, sillä Suomen maaperässä luuaines ei tahdo säilyä. Esim. Isonkyrön Leväluhdan 7 yksilön jäänteiden geenitutkimuksessa 6 oli läheistä sukua nykyisille saamelaisille ja yksi oli läheistä sukua nykyisille liettualaisille, norjalaisille ja islantilaisille. Kolme nykyisten saamelaisten kanssa yhteistä perimää jakaneen yksilön perimä tutkittiin myös tarkemmalla tasolla ja yksi heistä oli erittäin lähellä nykyisiä saamelaisia, toinen oli jonkin verran aasialaisempi ja kolmas muistutti nykyisiä virolaisia. Ajoitukseltaan nämä vainajat asettuvat 400 – 800 lukujen väliin rautakaudelle.

Alueelta juuria omaavista eräät ovat testauttaneet perimäänsä. Osa on teettänyt mtDNA tai yDNA testejä. Äitilinjan testanneista valtaosa kuuluvat H tai U haploryhmiin. Jotkut näiden haploryhmien alaryhmistä esiintyvät leimallisesti tällä alueella tai lähialueilla ja osa esiintyy tasaisesti jakautuneena Suomessa. yDNA osalta voidaan tehdä STR-markkerivertailuja, jotka kertovat, että yksilötasolla alueelle on tultu monesta eri suunnasta.

Suomen historiassa ja muussakin keskustelussa on usein mainittu, että Suomi on jakaantunut Pähkinäsaaren rajan mukaisesti itäiseen ja läntiseen kansaan ja kulttuuriin. Kun asiaa katsotaan DNA tutkimusten kautta, niin monasti sanotaan, että N on itäinen ryhmä ja I on läntinen ryhmä. Asia ei kuitenkaan mene näin, vaan on sekä itäisiä että läntisiä N että I haploryhmän alaryhmiä. Sipilän suvun kantaisä Sipi Seppä näyttäisi olevan lounaista I ryhmää. Sipi Sepän kolmesta jälkeläisestä on tehty nk. STR-mutaatio testi, joiden mukaan päätehaplo olisi I-Z74, joka olisi syntynyt Tanskassa tai Pohjois-Saksassa n.4000 vuotta sitten. Täältä Sipi Sepän isälinja tuntuisi päätynee Suomeen Ruotsin kautta. Asia voisi tarkentua, jos joku isälinjainen Sipi Sepän jälkeläinen tekisi nk. BigY testin. Toistaiseksi sellaista ei kuitenkaan ole.

Ähtäriläisten ja lähikuntien yleistä geneettistä perimää voi katsella ”Geneettisen sukutaustan muutoksia 1900-luvun Suomessa” sivuston sovelluksella. Kyseinen tutkimus perustuu 1930 – 1987 syntyneiden yksilöiden perimään. Tutkimus jakautui kahteen osaan: 1) ensimmäisessä osassa kehitettiin menetelmä yksilön geneettisen sukutaustaprofiilin määrittämiseksi Suomen sisällä ja 2) toisessa osassa hyödynnettiin menetelmää muutoksien tutkimiseksi Suomen geneettisessä rakenteessa 1900-luvulla. Tutkimus on toteutettu THL Biopankin luvalla 18.000 yksilön syntymäpaikasta sekä noin 230.000 perimän kohdasta. Em. geneettistä sovellutusta on parempi katsoa itse ja samalla pohtien miten ähtäriläisyys poikkeaa muista sekä toisaalta mitä yhteistä ähtäriläisillä on lähialueiden kanssa.

Kansainvälisissä DNA-alustoissa on mahdollista tehdä omasta DNA analyysistä nk. admixture analyyseja, joilla saa karkean käsityksen siitä, mistä oma DNA on peräisin. Samoja analyysejä voidaan käyttää myös sen arvioimiseen, kuinka paljon keskimääräisessä suomalaisessa olisi esim. Suomen alueelle ensin tullutta saamelaista perimää. Useammalla eri tavalla verraten suomalaisten, virolaisten ja saamelaisten aineistoa, voidaan päästä arvioon, että neljännes tai viidennes suomalaisten perimästä on siltä saamelaisväestöltä, joka saapui Suomen alueelle ensimmäisenä suomalaisugrilaisena väestönä.

Keräsin alun alkaen tässä blogitekstissä olevan aineiston Sipilän koulupiirin kirjaa varten, mutta kun tämä ei tullut siinä hyödynnetyksi, voi se blogin muodossa innostaa tulevia nuoria sukupolvia opiskelemaan joko historiaa, genetiikkaa tai arkeologiaa niin, että kotiseudun tai suvun kotiseutujen esihistoria aukeaisi nykyistä paremmin meille kaikille. Muistan omassa lapsuudessani 50/60-luvuilla aina pohtineeni, että Sipilän mäen alusta oli kuin järvenranta ja sitten toinen kynnys tuli vielä hiukan ennen Ahtolaa. Kun ensimmäisen kerran avasin muinaisranta sovelluksen koin déjà vu elämyksen, kun ymmärsin, että siinä on todellakin lainehtinut meri joskus kaukaisuudessa.

Lähteitä:

1. Maankarmara karttapalvelu http://gtkdata.gtk.fi/maankamara/ 20.1.2019
2. Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle, Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen & Anna Wessman, Gaudeamus 2015
3. Keski-Suomen museon esittely teksti, Keski-Suomen esihistoriaa, Eero Muurimäki 2017
4. Muinaisasutusta Ähtärissä, Mirja Miettinen, Ympyriäinen 13, Ähtäri Seura 
5. Suomenselän tarinoita osa 1, Heikki Hämäläinen 2018 Ähtäri Seura
6. Ähtäri ennen Sipilän sukua, Antti Järvenpää, kirjassa: Heikin kirja – Sipilän suvun tarinoita, toim. Antti Isomäki, Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi 2009
7. Artikkeli; Antti Järvenpää; Historiallisia kertomuksia Pohjanmaalta; Etelä Pohjalaiset Juuret lehti 2/2014
8. Keski-Suomen asutushistoriaa Keuruun ja Jämsän järvikerrostumien arkistossa, GTK raportti P34.4.111, Irmeli Vuorela 1994.
9. Homo Fennicus, Walter Lang; SKS 2020
10. Levänluhdan muinaisjäännökset, https://fi.wikipedia.org/wiki/Levänluhdan_muinaisjäännökset/30.1.2019
11. Sini Kerminen et.al., Geneettinen sukutausta Suomessa; https://geneviz.aalto.fi/genetic_ancestry_finland/

ONNEA RISTO!

Kirjailija Risto Isomäki on saanut tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon. Tieto- ja tieteiskirjallisuuteen keskittynyt Isomäki palkittiin työstään maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolestapuhujana.

– On hirveän hienoa saada tällainen palkinto, joka on Suomen tieteellisten piirien laajapohjainen tunnustus. Samalla elämäntyöpalkinto saa tuntemaan itsensä hyvin vanhaksi. Sen jälkeen ei voi teeskennellä olevansa ihan nuori, Isomäki sanoo.

Risto Isomäki nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun hänen viides romaaninsa Sarasvatin hiekkaa (2005) valittiin Finlandia-ehdokkaaksi. Kirja on 2020-luvulle sijoittuva ekologinen trilleri, jossa napajäätiköiden sulaminen uhkaa koko maailmaa. Kun Sarasvatin hiekkaa julkaistiin, puhuttiin ilmastonmuutoksesta julkisuudessa vain vähän. Sitä seuranneiden 15 vuoden aikana ilmiötä koskeva tieto ja keskustelu on lisääntynyt valtavasti. Myös uhkakuvat ovat tarkentuneet. Mahdollisten uhkakuvien pohtiminen kuuluu Isomäen työhön niin tieteiskirjailijana kuin tietokirjailijanakin.

Romaanien lisäksi Isomäki tunnetaan tuotteliaana tietokirjailija. Hän on käsitellyt teoksissaan muun muassa ympäristöä ja kehitysmaita koskevia asioita. Isomäen viimeisin tietokirja on tänä vuonna 2020 ilmestynyt pamfletti Mitä koronapandemian jälkeen? Maailman polvilleen pistänyt
koronapandemia on kirjailijan mukaan hyvä demonstraatio siitä, mitä tapahtuu jos ilmaston annetaan muuttua epävakaammaksi.

Ylen uutinen palkinnosta:
https://yle.fi/uutiset/3-11592242

Seuraava sukujuhla ja -kokous pidetään 3.8.2024 Ähtärissä klo 13:00 (lounas klo 12:00)

---

Uudet kotisivut

Ähtärin Sipilän sukuseuralle on nyt luotu uudet kotisivut! Vanhat sivut osoitteessa http://sipilansukuseura.blogspot.com toimivat edelleen, mutta niitä ei enää päivitetä. Vanhojen sivujen sisältö on myös tarkoitus siirtää kokonaisuudessaan uusille sivuille.

Jos sinulla on kysyttävää, muutosehdotuksia tai sisältöä sivuille lisättäväksi, ole yhteydessä ylläpitäjä Toni Alhoon
toni(piste)alho24(miukumauku)gmail(piste)com